Oulun Energia -konserni sai Despron hankintakonsulttipalvelun avulla hankintoihinsa lisää käsipareja ja uusia ajatuksia
”Despron hankintakonsulttipalvelu on auttanut erityisalojen hankintalain mukaisten hankintojen kilpailutusprosessien läpiviennissä ja antanut tukea ja näkemystä erilaisissa energiakonsernin hankinnoissa. Energiayhtiön hankinnat ovat mm. laajoja projekteja ja vuosisopimuksia, joiden hankinta-aikataulut voivat mennä päällekkäin. Lisäapu on tällöin tervetullutta tasaamaan työkuormapiikkejä. Lisäksi ulkopuolinen konsultti voi tarjota uusia näkemyksiä”, kertoo Oulun Energia -konsernin hankintapäällikkö Mikko Heikkinen.
Despron intohimoiset insinöörit tarjoavat hankintakonsulttipalvelua energiayhtiöille sisältäen koko hankintaprosessin:
- Asiantunteva markkinavuoropuhelun läpivienti toimittajien kanssa
- Energia-alan hankintatuntemus
- Sopimuksen aikaiseen elämään keskittyminen mm. vertailuperusteiden laatimisen osalta
- Erityisalojen hankintalain mukaisen kilpailutusprosessin sujuva hallinta
Oulun Energia -konserni
Oulun Energia on yksi Suomen suurimmista kaupunkienergiayhtiöstä. Yhtiö tarjoaa kestäviä energia- ja kiertotalousratkaisuja kulkien rohkeasti uutta kohti.Oulun Energian visiona on rakentaa huomista tavalla, josta tulevat sukupolvet voivat olla ylpeitä. Vastuuta kannetaan paitsi ihmisistä myös ympäristöstä: yhtiön tavoitteena on hiilineutraalius vuonna 2030.
Oulun Energia -konserniin kuuluvat emoyhtiö Oulun Energia Oy:n lisäksi Oulun Energia Sähköverkko Oy, Syklo Oy, Turveruukki Oy ja Huoltovoima Oy.

OTA YHTEYTTÄ
Miten voin auttaa sinua?
Tea Mattilalla on laaja näkemys ja kokemus alalta. Hän pystyy koostamaan asiakaskohtaisen palvelun aina tarpeen mukaan.