DESPRO URATARINAT - TUTUSTAAN!
Työkulttuuri ja tiimi
”Despron työyhteisössä arvostetaan toisia ja autetaan kaveria. Parasta tiimityöskentelyssä on se, että kysyä voi myös ne ”tyhmimmätkin” kysymykset. Tämä luo avoimen ja rohkaisevan ilmapiirin, jossa apua saa aina, kun sitä tarvitsee. Desprolla työntekijöistä huolehteminen on tärkeässä roolissa.” Kertoo Jonne Virtanen

ASIANTUNTIJAT ESITTELYSSÄ
Jonne Virtanen
Olen Jonne Virtanen, 38-vuotias Akaan asukas ja koulutukseltani sähkövoimatekniikan insinööri sekä sähköasentaja. Toimin tällä hetkellä Despro Engineeringin Sähköverkot-yksikössä sähköasemasuunnittelijana, johon siirryin marraskuussa 2023. Pääasiassa teen toisiosuunnittelua, mutta olen tehnyt myös akkuvarasto- ja aurinkopuistosuunnittelua, sähköasemien dokumentaation tarkastusta sekä toiminut projektipäällikkönä.
Liiketoiminta-alue: Sähköasemat
Aloittanut Desprolla: Marraskuussa 2015

Ura Desprolla
Polkuni Desprolle alkoi vuonna 2015, kun työskentelin jakeluverkkosuunnittelijana Relacomilla, missä myös Despron perustajajäsenet työskentelivät. Kun entinen esihenkilöni ehdotti, että liittyisin uuden yrityksen matkaan, päätös oli lopulta helppo: tiesin, että mukana olisi huippuammattilaisia. Yhdeksän vuoden aikana olen toiminut useissa eri rooleissa, kuten jakeluverkon suunnittelijana, projektipäällikkönä ja tiimipäällikkönä, kunnes siirryin nykyiseen tehtävääni sähköasemasuunnittelijaksi.
Työtehtävät ja arki
Tavallinen työpäiväni koostuu pääasiassa toisiopiirien suunnittelusta, johon sisältyy suojaus-, lukitus- ja piirikaavioiden sekä johdotustaulukoiden tekeminen. Mieleenpainuvimpia projekteja ovat olleet ensimmäiset Carunan Lounais-Suomen jakeluverkkosuunnittelut, joissa olin mukana. Niissä mittakaava kasvoi aiemmista projekteistani merkittävästi. Maastosuunnittelijan roolissa on myös jäänyt mielenkiintoisia kohtaamisia, kuten kerran, kun erä maanomistaja otti maastotapaamisen aluksi kirveen auton takarontista. Onneksi vain raivaustyötä varten, jota hän voisi tehdä maastokäynnin yhteydessä.
Kasvu ja kehittyminen
Desprolla olen saanut monipuolisesti kokemusta asiantuntija-, projektinjohto- ja esimiesrooleista. Nykyinen roolini sähköasemasuunnittelijana tarjoaa jatkuvasti uusia oppimismahdollisuuksia ja koen ammatillisen iloni palanneen samalle tasolle kuin urani alkuvaiheessa
Työn merkitys ja motivaatio
Työssäni minua motivoi erityisesti ongelmanratkaisu ja uuden oppiminen. On palkitsevaa, kun pääsee auttamaan kollegoita ja näkemään heidän kehittyvän. Parasta työssäni onkin se, kun pulma ratkeaa ja kaikki oppivat jotain uutta. Tämä vahvistaa tunnetta, että työlläni on merkitystä, ei vain Desprolle, vaan myös alalla laajemmin.
Vapaa-aika ja tasapaino
Työn ja vapaa-ajan tasapaino on tärkeää, ja perheellisenä ihmisenä vapaa-aikaa rytmittävät perheen vastuut. Vapaa-ajalla rentoudun kuntosalilla, pelaan videopelejä ja nautin suoratoistopalveluista. Jos työasiat tuntuvat liian kuormittavilta, käytän hyödyksi Despron tarjoamia työsuhde-etuja, jotka ylläpitävät henkistä hyvinvointia.
Jos olisit supersankari, mikä olisi supervoimasi?
Olisin murehtijamörkö ja supervoimani on varautuminen kaikkeen mahdolliseen sekä mahdottomaan.
Jos olisit jokin ruokalaji, mikä olisit ja miksi?
Maksalaatikko. Ei näytä hääppöiseltä, mutta hoitaa tehtävänsä – toiset tykkää ja toiset ei.

Mitä tulevaisuudessa?
”Tavoitteeni on kehittyä sähköasemasuunnittelun huippuasiantuntijaksi ja kasvattaa laaja-alaista sähkötekniikan osaamistani. Olen vasta polkuni alkupäässä ja näen, että tulevaisuus Desprolla tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia kehittyä ja kasvaa asiantuntijana.”