ASIAKASPALAUTE - MEISTÄ - REFERENSSI

Monivaiheinen hanke vaati yhteistyötä

1/2025-9/2025

Uusikaarlepyyhyn toteutettava teollisen mittakaavan BESS-hanke sisälsi akkuvaraston lisäksi muuntajan sekä valvomorakennuksen. Despron vastuulla oli hankkeen aluesuunnittelu, johon kuuluivat rakentamislupapiirrustukset, luvitusprosessi sekä vaadittavat selvitykset. Hankkeen erityispiirteenä olivat projektialueen läheisyydessä sijaitsevat luontoarvot, joiden vaikutukset tuli selvittää tarkasti osana hankekehitystä.

“Yhteistyö sujui erinomaisesti. Palavereja pidettiin säännöllisesti ja tarpeen mukaan, ja tiimi oli niihin aina valmistautunut.”

01_Solarwind_finland_LOGO

Sujuva eteneminen asiantuntijatyöllä

Projektin keskeinen haaste liittyi ympäristötekijöiden huomioimiseen siten, etteivät ne muodostaisi estettä hankkeen etenemiselle. Tämä edellytti huolellista selvitystyötä, viranomaisvaatimusten tuntemusta sekä kykyä reagoida joustavasti hankkeen aikana esiin nousseisiin tarpeisiin.

Despro varmisti hankkeen etenemisen asiantuntevalla ja ratkaisukeskeisellä työskentelyllä. Ammattitaito, joustavuus ja vahva sitoutuminen projektiin mahdollistivat sen, että suunnittelu- ja lupaprosessit etenivät hallitusti aikataulussa.

Hankekehitys eteni sujuvasti koordinoidussa yhteistyössä

Solarwind Finland Oy:lle keskeinen hyöty oli se, että hankkeen eri osa-alueet etenivät hallitusti ja selkeästi yhden koordinoivan tahon kautta. Despro vastasi suunnittelun ja lupaprosessien läpiviennistä sekä eri työvaiheiden yhteensovittamisesta yhteistyössä tilaajan ja erillisten asiantuntijoiden kanssa.

Tämä vähensi rajapintojen aiheuttamaa epävarmuutta, selkeytti projektin johtamista ja tuki päätöksentekoa hankkeen kriittisissä vaiheissa. Eri selvitykset ja suunnitteluratkaisut etenivät linjassa keskenään, mikä mahdollisti sujuvan etenemisen myös aikataulupaineessa.

Pitkäjänteistä yhteistyötä uusiutuvan energian hankkeissa

Uusikaarlepyyn BESS-hanke on jatkumoa Solarwind Finland Oy:n ja Despron yhteistyölle, jota on rakennettu useissa vastaavanlaisissa hankkeissa eri puolilla Suomea. Yhteistyön perustana on ollut Despron kyky tarjota asiantuntevaa tukea uusiutuvan energian projekteihin jo hankekehityksen alkuvaiheista lähtien ja viedä kokonaisuuksia määrätietoisesti kohti toteutusta.

Kumppanuus jatkuu myös hankkeen seuraavissa vaiheissa, kun Despro osallistuu rakentamisvaiheen suunnitteluun ja valvontaan.

DESPRO - PALVELUT - ASIAKKAILLE

Onko akkuvarasto- tai energiainfrahanke suunnitteilla?

Teollisen mittakaavan energiahankkeet vaativat onnistuneeseen toteutukseen huolellista suunnittelua, sujuvaa lupaprosessia ja eri osa-alueiden yhteensovittamista jo hankkeen alkuvaiheessa. Despro auttaa viemään projektisi eteenpäin hallitusti aina hankekehityksestä toteutukseen asti. Ota yhteyttä, niin katsotaan yhdessä hankkeellesi toimiva etenemispolku.

karoliina tuominen
OTA YHTEYTTÄ

Miten voin auttaa sinua?

Karoliina Tuomisella on laaja näkemys ja kokemus alalta. Hän pystyy koostamaan asiakaskohtaisen palvelun aina tarpeen mukaan.

ASIAKASPALAUTE - MEISTÄ - REFERENSSI

Suuren mittakaavan sähkövarastojen ja P2X-ratkaisujen esiselvitys Kaustisen seutukunnalle

6/2025 - 12/2025, Kaustisen seutukunta

Kaustisen seutukunta kehittää alueensa elinvoimaa ja kilpailukykyä edistämällä uusiutuvan energian investointeja. Osana KASE ESSI -hanketta haluttiin selvittää, voisiko alueelle toteuttaa suuren mittakaavan sähkövarastoja sekä vedyn ja e-metaanin tuotantoa.

Tavoitteena oli saada selkeä vastaus siihen, millä edellytyksillä tällaiset investoinnit olisivat teknisesti toteutettavissa ja taloudellisesti kannattavia. Päätöksenteon tueksi tarvittiin puolueeton ja dataan perustuva analyysi investoinneista, riskeistä ja markkinamahdollisuuksista.

Despro vastasi hankkeen työpaketin 3 teknis-taloudellisesta esiselvityksestä.

"Työn tavoitteena on toteuttaa konseptitason esiselvitys neljästä case-kokonaisuudesta, jotka sisältävät mm. aurinkopuiston ja akkujärjestelmän yhteistarkastelua, standalone-akkujen teknis-taloudellista arviointia sekä co-located -akun hyötyjä tuulipuiston yhteydessä"

kaustisen seutukunta

Sähkövarasto- ja P2X-ratkaisujen toteutusvaihtoehtojen analyysi

Työssä analysoitiin neljä vaihtoehtoista toteutusmallia, jotka edustavat erilaisia tapoja hyödyntää uusiutuvaa sähköä ja energian varastointia alueella.

Tarkastelussa olivat 50 megawatin elektrolyysiin perustuva vedyn ja e-metaanin tuotantokonsepti, pieni 1 MW / 2 MWh standalone-akku, suuri 50 MW / 50 MWh standalone-akku sekä 50 MW / 50 MWh akku tuulivoimalan yhteydessä. Lisäksi arvioitiin aurinkopuiston ja akkujärjestelmän yhteistoimintaa sekä sähkövarastojen osallistumista reservi- ja sähkömarkkinoille.

P2X-kokonaisuudessa tarkasteltiin vedyn tuotantoa elektrolyysillä, hiilidioksidin talteenottoa sekä vedyn ja hiilidioksidin metanointia synteettiseksi metaaniksi. Analyysi huomioi myös prosessien liittämisen alueelliseen infrastruktuuriin.

Projektin keskeiset haasteet

Hankkeessa yhdistyivät sähkövarastot, tuuli- ja aurinkovoima sekä teollisen mittakaavan P2X-prosessit. Tämä tarkoitti, että tekninen mallinnus ja markkina-analyysi oli integroitava yhdeksi kokonaisuudeksi.

Kannattavuus oli vahvasti sidoksissa sähkön hinnan vaihteluun ja käyttöasteisiin. Vedyn ja e-metaanin tuotannossa haasteina olivat korkeat pääomakustannukset sekä riippuvuus edullisesta sähköstä. Lisäksi Kaustisen alueella hiilidioksidin saatavuus ja ylijäämälämmön hyödyntäminen asettivat omat reunaehtonsa.

Sähkövarastojen osalta epävarmuutta loivat markkinatuottojen vaihtelu ja monimarkkinaoptimointi. P2X-ratkaisuissa teknologiariskit ja sääntely-ympäristön kehitys vaikuttivat investointien riskiprofiiliin.

Dataan perustuva analyysi investointipäätösten tueksi Desprolta

Despro toteutti työn teknis-taloudellisena esiselvityksenä, jossa yhdistettiin tekninen mallinnus, investointilaskenta ja markkina-analyysi.

Työssä laadittiin teknologia- ja markkinakatsaus, konseptitasoiset prosessikuvaukset ja energiataseet sekä investointi- ja käyttökustannusarviot. Lisäksi mallinnettiin takaisinmaksuajat ja tehtiin herkkyystarkasteluja sähkön hinnan, käyttöasteen ja markkinatuottojen vaihtelun osalta.

Suurten akkujärjestelmien takaisinmaksuajat vaihtelivat skenaariosta riippuen noin kahdesta yhdeksään vuoteen. P2X-ratkaisujen kannattavuus osoittautui huomattavasti herkemmäksi sähkön hinnalle ja käyttöasteelle. Selvityksessä tunnistettiin myös alueen vahvuudet, kuten uusiutuvan sähkön saatavuus, sekä keskeiset rajoitteet liittyen infrastruktuuriin ja lämmön hyödyntämiseen.

Projektia johti kokeneista BESS- ja P2X-asiantuntijoista koostuva tiimi, joka varmisti, että analyysi perustui realistisiin oletuksiin ja ajantasaiseen markkinatietoon.

Alueen energia- ja teollisuuskehitystä voidaan edistää hallitusti

Työ mahdollisti Kaustisen seutukunnalle sen, että alueen energia- ja teollisuuskehitystä voidaan edistää hallitusti, vaiheistetusti ja tietoon perustuen. Työn tuloksena Kaustisen seutukunta sai:

DESPRO - PALVELUT - ASIAKKAILLE

Haluatko selvittää oman alueesi potentiaalin

Suuren mittakaavan sähkövarasto- ja P2X-hankkeet vaativat huolellisen teknis-taloudellisen arvioinnin ennen investointipäätöksiä. Despro toteuttaa esiselvityksiä, jotka tuovat selkeyttä investointien kannattavuuteen, riskeihin ja toteutettavuuteen. Ota yhteyttä, niin rakennetaan hankkeellesi realistinen ja strategisesti kestävä etenemispolku.

jarkko heikura
OTA YHTEYTTÄ

Miten voin auttaa sinua?

Jarkko Heikuralla on laaja näkemys ja kokemus alalta. Hän pystyy koostamaan asiakaskohtaisen palvelun aina tarpeen mukaan.

ASIANTUNTIJAKIRJOITUS

Digitalisaatio mahdollistaa vihreän siirtymän ja energian kulutuksen tasapainottamisen

Digitalisaatio ja uusiutuvan energian tuotanto tukevat toisiaan, ja datakeskuksilla on keskeinen rooli tässä kehityksessä. Datakeskukset eivät ainoastaan palvele globaalin digitalisaation tarpeita, vaan ne voivat myös edistää vihreää siirtymää mahdollistamalla uusiutuvan energian tuotannon ja kulutuksen kohtaamisen. Suomessa nämä investoinnit ovat erityisen houkuttelevia johtuen maan edullisesta ja vähäpäästöisestä sähköstä, vakaasta infrastruktuurista sekä viileästä ilmastosta, joka pienentää datakeskusten energiakustannuksia. Lisäksi Suomen osaaminen energiatehokkaiden ratkaisujen kehittämisessä ja toteuttamisessa tukee näitä hankkeita entisestään.

WEBINAARITALLENNE

Grid connections: How to increase the success rate of data center projects in Finland

Host: Onni Härmä

BUSINESS UNIT MANAGER

Miksi niin moni data center ‑hanke kompastuu verkkoliityntävaatimuksiin – vaikka kapasiteettia olisi periaatteessa tarjolla?

 

Data center ‑projektien onnistuminen Suomessa ratkeaa yhä useammin siihen, kuinka hyvin sähköverkkoliitynnän reunaehdot ymmärretään jo hankkeen alkuvaiheessa. Tässä webinaarissa Onni avaa sitä, miten sähköverkon todelliset rajoitteet, projektin kypsyys ja verkkoyhtiöiden näkökulma vaikuttavat siihen, mitkä hankkeet etenevät ja mitkä pysähtyvät.

Tallenteella pureudutaan konkreettisesti siihen, miksi alustava kapasiteettiarvio ei ole lupaus, miten järjestelmätason ja paikallisen verkon rajoitteet eroavat toisistaan ja millä tekijöillä data center ‑projekti voi parantaa uskottavuuttaan kilpaillussa kapasiteettitilanteessa. Webinaari tarjoaa käytännönläheisen näkymän sähköverkkoliitynnän todellisuuteen – ilman yksinkertaistuksia.

Tilaa webinaaritallenne suoraan sähköpostiin


    Lataamalla webinaaritallenteen hyväksyt, että liityt Despron aurinko- ja energia-aiheisten uutiskirjeiden tilaajaksi. Saat niiden kautta ajankohtaista tietoa, asiantuntijasisältöjä ja uutisia energia-alalta. Voit peruuttaa tilauksen milloin tahansa sähköpostissa olevan linkin kautta.

    Onni Härmä
    ASIANTUNTIJAKIRJOITUS

    Datakeskukset ovat osa kriittistä infraa

    Datakeskukset ovat nykyaikaisen yhteiskunnan ydinrakenteita. Ne mahdollistavat digitaalisen tiedonkäsittelyn ja -säilytyksen, joiden varassa toimii suuri osa modernista liiketoiminnasta, viestinnästä ja julkisista palveluista. Datakeskusten toimintavarmuus on ensiarvoisen tärkeää niin yrityksille kuin kuluttajillekin.


    Suomen panostukset tietoturvaan, energiatehokkuuteen ja infrastruktuurin kehittämiseen tekevät maasta houkuttelevan kohteen uusille datakeskusinvestoinneille. Näiden keskusten merkitys kasvaa entisestään, kun tekoäly, automaatio ja muut digitaaliset ratkaisut kehittyvät. Lisäksi datakeskusten hajauttaminen ympäri maata parantaa yhteiskunnan kriisinsietokykyä ja varmistaa, että digitaalinen infrastruktuuri pysyy toimintakykyisenä myös poikkeustilanteissa.

     

    Vuoteen 2030 mennessä datakeskusten sähkönkulutuksen odotetaan kohoavan 98,5 TWh:iin, mikä tekee niistä noin 3,2 prosenttia EU:n koko energiankulutuksesta. Tämä merkitsee huomattavaa, 28 prosentin kasvua verrattuna vuoden 2018 tasoon.

    Miksi Suomi on hyvä paikka datakeskuksille? Kilpailuetuna viileä ilmasto

    Suomi on noussut yhdeksi Euroopan houkuttelevimmista kohteista datakeskusten sijoittamiselle. Maamme tarjoaa erinomaiset puitteet uusille investoinneille, ja datakeskusten määrän kasvu tukee niin taloutta kuin kestävää energiantuotantoa. Yksi merkittävimmistä eduista on Suomen edullinen ja vähäpäästöinen sähköntuotanto. Sähkön hinta on tällä hetkellä poikkeuksellisen matala, ja uusiutuvan energian osuus tuotannosta on korkea. Tämä luo otollisen ympäristön energiatehokkaille datakeskuksille, jotka tarvitsevat luotettavia verkkoliityntöjä. Lisäksi Suomessa on merkittävä määrä uusiutuvan energian hankkeita odottamassa investointipäätöksiä, ja kasvava sähkön kysyntä voi vauhdittaa näiden hankkeiden toteutumista. Pelkästään Desprolla on esisuunnittelusta asiakkaillemme valmistuneita hankkeita tuhansien megawattien edestä odottamassa sähkön kulutuksen investointien toteutumista.

    Toinen keskeinen Suomen kilpailuetu on viileä ilmasto, joka mahdollistaa luonnollisen jäähdytyksen hyödyntämisen. Tämä vähentää energiankulutusta ja kustannuksia merkittävästi verrattuna lämpimämpiin maihin. Lisäksi Suomessa on erinomainen tietoliikenneinfrastruktuuri, joka takaa nopeat yhteydet kansainvälisille markkinoille.

    Aika tukea uusia investointeja

    Tällä hetkellä on oikea aika edistää uusia investointeja ja hyödyntää Suomen vahvuudet. Kasvava sähkön kysyntä tukee uusiutuvan energian tuotannon laajentumista, ja datakeskukset voivat toimia tärkeänä osana tätä kehitystä yhdessä muiden investointien kanssa. Investointien lisääntyessä on tärkeää panostaa myös infrastruktuuriin ja osaamisen kehittämiseen edelleen, kuten verkkoliityntöihin ja suunnittelun sekä rakennuttamisen sujuvuuteen, jotta Suomi voi jatkossakin tarjota maailmanluokan toimintaympäristön datakeskuksille.

    Useimmin kysytyt kysymykset datakeskuksista

    Kuinka voimme auttaa?

    Meillä Desprolla on laaja-alaista kokemusta datacentereistä, uusiutuvasta energiasta, siirtymisestä vähäpäästöisiin teknologioihin ja energiatehokkuudesta, sekä niiden tuomisesta päivittäiseen tekemiseen muuttuvan maailman mukana. Eri alojen asiantuntijamme ovat mielellään tukenasi esiselvityksistä energianhallintaan ja varmistavat, että projektisi menee menestyksekkäästi maaliin.  Olethan yhteydessä niin autamme juuri teille sopivien ratkaisujen löytämisessä!

    karoliina tuominen
    OTA YHTEYTTÄ

    Maksuton konsultaatio

    Karoliina Tuominen kertoo maksuttomassa konsultaatiossa, mitkä asiat tulee ottaa huomioon datacentereiden suunnittelussa ja rakennuttamisessa. Lisäksi saat selkeän toimintasuunnitelman projektin elinkaaren kriittisiin vaiheisiin.

    ASIAKASPALAUTE - MEISTÄ - REFERENSSI

    Energiatehokkuus katselmus paljasti merkittävän säästöpotentiaalin 

    5/2025 - 11/2025, Huhtamaki Foodservice Nordic Oy

    Huhtamäki Foodservice Nordic Oy on osa kansainvälistä Huhtamäki-konsernia, joka on maailmanlaajuinen kestävien pakkausratkaisujen valmistaja. Yhtiö kehittää ja valmistaa elintarvike- ja foodservice-sektorille kuitu- ja kartonkipohjaisia pakkauksia sekä muita vastuullisia pakkausratkaisuja, joita käytetään päivittäin ravintoloissa, kahviloissa ja vähittäiskaupassa.

    Huhtamäki Foodservice Nordic Oy:n Hämeenlinnan tuotantolaitoksella toteutettiin lakisääteinen suuryrityksen energiakatselmus, jonka tavoitteena oli muodostaa kokonaisvaltainen ja dataan perustuva näkemys tehtaan energiankäytöstä. Katselmuksessa tarkasteltiin sähkö-, lämpö-, paineilma- ja ilmanvaihtojärjestelmiä sekä keskeisiä tuotantoprosesseja, kuten painokoneita, jäähdytystä ja kiinteistötekniikkaa. Työ toteutettiin kaksiosaisena kokonaisuutena sisältäen sekä yritystason energiakatselmuksen että kohdekohtaisen, yksityiskohtaisen tehdasanalyysin.

    Taustalla ei ollut pelkästään viranomaisvelvoitteen täyttäminen. Asiakkaalla oli selkeä strateginen tavoite ymmärtää oman tuotantolaitoksen energiajärjestelmien toiminta ja todellinen tilanne nykyhetkessä. Kuten asiakkaan edustaja tiivisti:

    Tarve oli tehdä laaja energiakatselmus. Ja pelkän viranomaistarpeen tyydyttämisen lisäksi haluttiin itsekin aidosti oppia talon energiajärjestelmien toiminnasta ja tilanteesta. Despro täytti kaikki odotetut tavoitteet"

    energiatehokkuus

    "Yhteistyön Despron kanssa koin ennen kaikkea sujuvaksi ja mutkattomaksi, tilanteisiin sopeutuvaksi. Myös vaikutelma asiantuntemuksesta ja halusta tehdä asiat kunnolla oli vahva."

    energiatehokkuus

    Projektin keskeiset haasteet

    Hämeenlinnan tehdas on moderni ja monipuolinen tuotantolaitos, jossa energiankulutus jakautuu useisiin rinnakkaisiin prosesseihin. Energiankäyttö ei keskity yhteen järjestelmään, vaan muodostuu useiden toisiinsa kytkeytyvien kokonaisuuksien yhteisvaikutuksesta. Eri järjestelmien ohjaus- ja säätölogiikat vaikuttavat toisiinsa, mikä tekee kokonaisuuden optimoinnista vaativaa ilman tarkkaa mittausdataa ja teknistä ymmärrystä.

    Merkittävä osa haasteesta liittyi todellisen energiajakauman selvittämiseen. Olemassa oleva järjestelmädata ei yksin tarjonnut riittävän tarkkaa kuvaa päätöksenteon pohjaksi. Siksi analyysi vaati kenttämittauksia, järjestelmäkohtaisia tarkasteluja ja eri prosessien syvällistä teknistä mallinnusta. Kokonaisuuden hallinta edellytti systemaattista lähestymistapaa ja kykyä yhdistää tekninen analyysi taloudelliseen arviointiin.

    Dataan perustuva analyysi päätöksenteon tueksi

    Despro tarkensi energiankäyttöä asentamalla väliaikaiset sähköenergiamittaukset keskeisiin tuotantokohteisiin kuukauden ajaksi. Mittaukset toteutettiin ilman tuotantohäiriöitä, mikä oli kriittistä jatkuvatoimisessa teollisessa ympäristössä. Kerätty mittausdata rikastettiin järjestelmäkohtaisilla analyyseillä, kustannuslaskennalla ja investointiarvioilla.

    Tuloksena syntyi selkeä ja priorisoitu kokonaiskuva energiankulutuksesta, kustannusrakenteesta ja energiansäästömahdollisuuksista. Katselmuksessa tunnistettiin merkittävä ja nopeasti realisoitavissa oleva säästöpotentiaali. Pelkästään järjestelmien optimoinnilla ja säätöjen tarkennuksilla voidaan saavuttaa huomattavia energiasäästöjä ja päästövähennyksiä. Useiden toimenpiteiden takaisinmaksuaika jäi alle vuoden, mikä tekee niistä myös liiketoiminnallisesti perusteltuja.

    Konkreettinen vaikutus modernissakin tuotantolaitoksessa

    Hanke osoitti, että myös vuonna 2019 valmistuneessa, teknisesti modernissa tuotantolaitoksessa on saavutettavissa merkittäviä säästöjä, kun energiankäyttöä tarkastellaan systemaattisesti ja teknistaloudellisesti perustellen. Energiakatselmuksen myötä Huhtamäki sai läpinäkyvän kokonaiskuvan energiankäytöstä, selkeät lähtötiedot investointipäätöksille sekä priorisoidun toimenpidelistan nopeisiin ja vaikuttaviin kehitystoimiin. Yhteistyö koettiin asiakkaan puolella sujuvaksi ja asiantuntevaksi.

    DESPRO - PALVELUT - ASIAKKAILLE

    Haluatko tietää, missä energiasäästöpotentiaalinne piilee?

    Energiatehokkuus ei ole pelkkä velvoite, vaan suora vaikutus kustannusrakenteeseen, päästöihin ja kilpailukykyyn. Systemaattinen ja dataan perustuva analyysi tuo näkyviin sen, mitä pelkkä kuukausiraportointi ei kerro. Ota yhteyttä, niin arvioidaan yhdessä tuotantolaitoksenne energiatehokkuuden nykytila ja rakennetaan selkeä, teknistaloudellisesti perusteltu etenemissuunnitelma.

    jarkko heikura
    OTA YHTEYTTÄ

    Miten voin auttaa sinua?

    Jarkko Heikuralla on laaja näkemys ja kokemus alalta. Hän pystyy koostamaan asiakaskohtaisen palvelun aina tarpeen mukaan. Varaa Jarkon kalenteriin tapaaminen!

    Energia- ja sähköinfran murros 

    Suomen yhteiskunta sähköistyy kiihtyvällä tahdilla, mikä vaatii jatkuvaa kehitystä sähköjärjestelmän ja koko energiajärjestelmän osalta. Nopea sähköistyminen edellyttää ratkaisuja, joilla varmistetaan sähköjärjestelmän toimivuus myös tulevaisuudessa. Jotta muutos voidaan tehdä kestävästi ja vastuullisesti, erityisesti uusiutuvan energian tuotantokapasiteettia on kasvatettava merkittävästi. Me Desprolla vastaamme tähän tarpeeseen tarjoamalla asiakkaillemme kattavasti kriittisen infran ja uusiutuvan energian suunnittelu- ja konsultointipalveluita.

    Palveluidemme avulla voimme asiakkaidemme kanssa yhdessä kehittää energiajärjestelmäämme vastaamaan tulevaisuuden kysyntään kestävästi ja luotettavasti myös vaihtelevissa olosuhteissa. Kehitämme liiketoimintaamme jatkuvasti huomioiden asiakkaidemme tarpeet, muuttuvan toimintaympäristön vaatimukset sekä vastuullisuusnäkökulmat.

    Tässä artikkelissa käsittelemme:

    Kasvava sähkön tarve edellyttää merkittäviä investointeja

    Sähkönkulutuksen on ennustettu Suomessa kasvavan tulevina vuosina ja vuosikymmeninä merkittävästi. Jotta kasvaneeseen kysyntään voidaan yhteiskunnan sähköistyessä vastata, energiaa on tuotettava markkinoille aiempaa enemmän. Kantaverkkoyhtiö Fingridin 2025 julkaisema Sähköjärjestelmävisio vuodelle 2040 -raportti esittelee neljä eri skenaariota sähkön kulutuksen ja tuotannon osalta vuonna 2040. 

    Tutustu Fingridin sähköjärjestelmävisio raporttiin ja eri skenaarioihin tarkemmin

    Fingridin sähköjärjestelmävisio osoittaa, että sähkönkulutus kasvaa kaikissa tarkastelluissa skenaarioissa. Suomen suuri potentiaali uusiutuvan sähkön tuotannossa on tunnistettu laajasti, ja Euroopan tasolla kilpailukyky on erittäin hyvä. Muutos edellyttää investointeja puhtaaseen tuotantoon, siirtoverkkoon ja joustoratkaisuun, ja näillä alueilla Despron asiantuntijoiden rooli korostuu.

    Uusiutuvan energian kapasiteetti kasvaa Suomessa vauhdilla

    Suomen uusiutuvat ry:n mukaan vuoden 2025 lopussa Suomessa oli tuulivoimakapasiteettia jo 9433 megawattia. Teollisen kokoluokan aurinkovoimaa oli tuotannossa 352 megawattia, josta reilusti yli puolet valmistui vuonna 2025.

    Aurinkovoimahankkeita on suunnitteilla yli 300 hanketta ja lähes 26 gigawattia. 

    Maatuulivoimahankkeita suunnitteilla yli 400 hanketta, noin 56 gigawattia

    Sähköistyvä yhteiskunta

    Asiantuntijatyömme tukee kestävää energiainfraa

    Desprolta löydät osaavat tekijät hankkeiden koko elinkaaren ajalle niin hankekehityksen, suunnittelun, rakennuttamisen kuin ylläpidon palveluidenkin osalta. Täältä voit katsoa tarkemmin, millainen rooli esimerkiksi hankekehityksellä uusiutuvan energian projekteissa on jo ennen investointipäätöstä:.

    Sähkönkulutuksen tarve lisääntyy, mutta myös geopoliittisen tilanteen vuoksi Suomella ja EU:lla laajemminkin on tarve lisätä omavaraisuutta energian ja muiden resurssien suhteen. Despron asiantuntijapalvelut kriittisen infran ja uusiutuvan energian parissa tukevat yhteiskunnan kehitystä myös tästä näkökulmasta.

    Tekoälyn kasvu lisää energiajoustojen ja älykkäiden ratkaisujen tarvetta

    Tekoälyn nopea yleistyminen lisää datakeskuskapasiteettien tarvetta. Datakeskusinvestointien lisääntyminen näkyy Desprolla konkreettisesti kasvavana kysyntänä datakeskushankkeiden suunnittelu- ja asiantuntijapalveluille.

    Datakeskushankkeisiin liittyen tarjoamme palveluita esimerkiksi site-huntingin, datakeskusten verkkoon liitännän, sähköasemien suunnittelun sekä voimajohtojen suunnittelun saralla. Lisäksi tekoälyn kehitys lisää tarvetta sähköjärjestelmän joustavuudelle, mikä näkyy tarpeena uusille ratkaisuille energianhallinnan ja varastoinnin parissa. Datakeskusten sisälle sekä laajemminkin sähköjärjestelmään tarvitaan älykkäitä säätöjärjestelmiä, jotta energiajärjestelmä saadaan toimimaan joustavasti ja luotettavasti vaihtelevissakin olosuhteissa.

    vastuullisuus despro

    Kokemuksemme hankkeista

    Despron asiantuntijat ovat osallistuneet projektien eri vaiheessa jo yli 5000 MW aurinko- ja tuulivoimahankkeiden suunnitteluun ja kehitykseen Suomessa. BESS-akkuvarastohankkeita olemme olleet suunnittelemassa jo yli 3000 megawattia.

    Yhteiskunnan sähköistyminen ja uusiutuvan energian kasvanut kysyntä tarjoavat Desprolle myös liiketoiminnan kehityksen näkökulmasta hienoja mahdollisuuksia. Yli tiimi- ja liiketoimintarajojen tehtävä yhteistyö Despron sisällä mahdollistaa huippuosaajiemme kokemuksen ja osaamisen hyödyntämisen uusiutuvan energian projektien elinkaaren eri vaiheissa. Asiakasprojekteihimme pääset tutustumaan täältä:

    Vastuullisuus ohjaa toimintaamme kaikilla tasoilla

    Omassa toiminnassamme olemme sitoutuneet vastuulliseen liiketoimintaan, joka huomioi ympäristönäkökulmien lisäksi ihmiset ja hyvän hallintotavan. Kehitämme toimintaamme jatkuvasti vastuullisuusnäkökulmat huomioiden, ja olemme esimerkiksi asettaneet toiminnallemme SBTi:n mukaiset päästövähennystavoitteet, jotka validoitiin vuonna 2024. 2025 Desprolle myönnettiin ISO14001 sertifikaatti, mikä vahvistaa, että toimintamme ympäristövastuu toteutuu järjestelmällisesti ja tavoitteellisesti, ja sen toteutumista auditoidaan myös ulkopuolisesti. Osallistumalla laajasti uusiutuvan energian hankkeisiin vaikutamme positiivisesti yhteiskunnan kehitykseen.

    Ihmiset ja osaaminen kestävän kasvun edellytyksenä

    Henkilöstö on meidän tärkein voimavaramme, ja meille on tärkeää huolehtia huippuosaajiemme hyvinvoinnista. Tarjoamme työntekijöillemme kattavat työterveyspalvelut, kehitämme työturvallisuutta jatkuvasta yhteistyössä henkilöstön kanssa ja seuraamme hyvinvointia säännöllisillä kyselyillä.

    Alan kehitys tuo mukanaan myös monenlaisia osaamistarpeita, mikä mahdollistaa työntekijöidemme urakehityksen mielenkiintoisten projektien parissa. Projektit mahdollistavat monipuolisen osaamisen hyödyntämisen ja jatkuvan oppimisen. Perinteisen teknisen osaamisen rinnalla esimerkiksi ympäristö- ja vastuullisuusnäkökulmien ymmärtämisen tärkeys korostuu tulevaisuudessa. Rekrytoimme säännöllisesti myös uusia osaajia eri liiketoimintoihimme ja jaamme tietoa jatkuvasti myös organisaatiomme sisällä.

    Vastuullinen tekoälyn käyttö tukee laadukasta asiantuntijatyötä

    Osaamiseen liittyen pyrimme jatkuvasti kehittämään tekoälyn käyttöä myös omassa työssämme. Kun tekoälyä saadaan organisaatiossa hyödynnettyä tehokkaasti, sen avulla on mahdollista saada merkittäviä hyötyjä. Esimerkiksi rutiinitehtävien osalta tekoälyn avulla on mahdollista säästää aikaa tehtäviin, jotka vaativat syvempää ajattelua, minkä kautta voimme tarjota asiakkaillemme entistä parempia palveluita.

    Jotta hyödyt saadaan maksimoitua, tekoälyosaamisen kehittäminen on keskeisessä roolissa. Tavoitteenamme on hyödyntää tekoälyä vastuullisesti ja tehokkaasti tavalla, joka tukee asiantuntijoidemme työtä. Siksi olemme kouluttaneet henkilöstöämme myös ulkopuolisten kouluttajien avulla tekoälyn vastuulliseen käyttöön ja sen tarjoamien mahdollisuuksien tunnistamiseen.

    Miten palvelumme mahdollistavat vastuullisemman huomisen

    Miten palvelumme mahdollistavat vastuullisemman huomisen. Tarjoamme asiakkaillemme osaamista mm. seuraavien palveluiden muodossa:

    Haemme Desprolle sähkösuunnittelun asiantuntijaa teollisuuskohteisiin

    Haluaisitko hyödyntää kokemustasi teollisuuden sähkösuunnittelussa asiantuntijaroolissa, jossa pääset vaikuttamaan kokonaisuuksiin ja kehittämään toimintaa pitkäjänteisesti?

    Haemme asiantuntijaa sähkösuunnitteluun teollisuuskohteisiin.

    Eniten nautin vapaudesta tehdä työtäni ja kehittää uutta tuotantopalveluiden yksikköä.”

    Kiinnostus energiamurrokseen vahvisti suunnan

    Pitkä ura perustui pitkälti polttoaineisiin ja palamiseen perustuviin energiantuotantoratkaisuihin. Vuosien aikana Jukalle kertyi laaja käytännön kokemus eri energiamuodoista, kuten höyryn, sähkön ja kaukolämmön tuotannosta.

    Kiinnostus energiamurrokseen ja uusiin ratkaisuihin johti lisäopintoihin Aalto-yliopistossa, jossa hän kouluttautui vähähiilisyyden asiantuntijaksi ja perehtyi tarkemmin alan uusiin teknologioihin.

    ”Siirtyminen Desprolle vahvisti nopeasti, että päätös oli oikea. Asiantuntijaroolissa pitkä kokemus pääsee käyttöön uudella tavalla, ja työ tarjoaa jatkuvasti mahdollisuuksia kehittyä edelleen"

    Jukka päätyi asiantuntijatyöhön energiamurrokseen keskittyvään yritykseen, mutta pitkä työmatka alkoi ajan myötä tuntua liian raskaalta. Kun mahdollisuus avautui, hän päätti hakea Desprolle yrityksen uuteen tuotantopalveluiden yksikköön.

    Desprolla kokemus pääsee käyttöön uudella tavalla

    Jukalla oli jo energiayrityksen tuotantopäällikön roolissaan asiakkaana positiivisia kokemuksia Desprosta. Pitkä kokemus energiantuotannosta sekä aiempi rooli asiakkaana antoivat vahvan perustan nykyiseen asiantuntijatyöhön ja auttoivat ymmärtämään asiakkaiden tarpeita käytännön tasolla.

    Desprolla Jukka työskentelee asiantuntijana roolissa, jossa pitkä kokemus energiantuotannosta on suoraan hyödynnettävissä asiakastyössä.

    Asiantuntijarooli mahdollistaa keskittymisen teknisiin ratkaisuihin ilman operatiivisen tuotantovastuun rajoitteita. Työ koostuu monipuolisista projekteista, joissa käytännön ymmärrys auttaa tunnistamaan toimivat ratkaisut nopeasti.

    Avoin työpaikka

    Haluatko hyödyntää kokemustasi sähkösuunnittelun asiantuntijana kokonaisuuksien hallinnassa ja kehittää toimintaa pitkäjänteisesti? Meillä pääset vaikuttamaan teollisuuskohteiden sähköisiin ratkaisuihin alusta toteutukseen saakka, työskentelemään tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden ja projektitiimien kanssa sekä varmistamaan, että tekniset ratkaisut ovat toimivia, turvallisia ja toteutuskelpoisia. Rooli tarjoaa vastuuta, luottamusta ja mahdollisuuden käyttää osaamistasi laajasti, ei vain yksittäisten suunnittelutehtävien tasolla vaan osana suurempaa kokonaisuutta.

    Jos sinulla on kokemusta teollisuuden sähköjärjestelmistä ja haluat roolin, jossa saat vastuuta, luottamusta ja mahdollisuuden kehittyä edelleen asiantuntijana, tämä voi olla seuraava askel urallasi. Tutustu tehtävään tarkemmin alta.

    • Johtava sähkösuunnittelija teollisuuskohteisiin
      by Despro Engineering Oy on 24.2.2026

      Hallitsetko sähköt ja näet ison kuvan? Tule rakentamaan tulevaisuutta – ja omaa tiimiäsi Desprolle! Despro Teollisuuspalvelut Oy tarjoaa asiantuntevaa sähkösuunnittelua ja rakennuttamispalveluja teollisuuteen ja vaativiin kiinteistökohteisiin. Toimimme tällä hetkellä energia-, kemian-, ja elintarvikesektoreilla ja haemme kasvua datakeskus-, lääke- ja puolustusteollisuuden […]

    “Kokemukseni asiakkaana olemisesta on opettanut arvostamaan sitä, ettei Despro pyri laskuttamaan jokaista puhelinkeskustelua, vaan ennemminkin rakentamaan pitkäkestoisia asiakassuhteita ja aidosti ratkaisemaan asiakkaiden haasteita.”

    Mahdollisuus hyödyntää vuosien aikana kertynyttä osaamista ja samalla kehittyä edelleen teki siirtymisestä luontevan seuraavan askeleen.

    Desprolla kokeneilla asiantuntijoilla on mahdollisuus keskittyä asiantuntijatyöhön ja hyödyntää kokemustaan monipuolisesti erilaisten asiakkuuksien ja teknisten projektien parissa.

    Luottamus ja yhteisöllisyys

    Desprolla asiantuntijatyö perustuu luottamukseen ja itsenäisyyteen. Työssä saa hyödyntää omaa kokemustaan ja kehittää ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin, mutta samalla ympärillä on kokeneiden asiantuntijoiden tuki.

    “Yhteisöllisyys, hyvä ilmapiiri ja mielenkiintoiset tehtävät vahvistivat nopeasti, että tämä oli oikea päätös.”

    teollisuuden työpaikat

    Despro etsii kokeneita asiantuntijoita energiamurroksen ytimeen

    Desprolla työskentelee tällä hetkellä noin 160 asiantuntijaa, ja tavoitteena on kasvaa voimakkaasti lähivuosina. Yritys etsii erityisesti kokeneita ammattilaisia, jotka haluavat hyödyntää osaamistaan uudessa roolissa ja kehittyä edelleen asiantuntijana.

    Kattavat työsuhde-edut ja joustavat etätyömahdollisuudet

    Despro tarjoaa asiantuntijoilleen joustavan työympäristön ja kattavat hyvinvointia tukevat edut. Etätyö on mahdollista laajasti, ja työntekijöitä tuetaan muun muassa hyvinvointipalveluilla, liikuntaeduilla ja valmennuksilla.

    Jos sinulla on kokemus energiantuotannosta tai energia-alan asiantuntijatyöstä ja haluat hyödyntää osaamistasi uudella tavalla, Despro tarjoaa ympäristön, jossa asiantuntijuuttasi arvostetaan ja pääset kehittymään edelleen.

    Lisäksi Despro mahdollistaa etätyöskentelyn myös Lapista tai ulkomailta, tarjoten joustavuutta ja vapautta työn ja arjen yhdistämiseen.

    Tavoitteena on luoda ympäristö, jossa kokeneet asiantuntijat voivat keskittyä työhönsä, hyödyntää osaamistaan täysimääräisesti ja kehittyä edelleen ammatillisesti.

    Sähkömarkkinalaki 2026 – keskeiset muutokset suurjännitteisiin verkkoihin

    Mikä sähkömarkkinalaki on ja mitä se säätelee

    Sähkömarkkinalaki määrittää sähkömarkkinoiden toiminnan Suomessa. Se säätelee sähköntuotantoa, sähkön siirtoa ja jakelua sekä sitä, millä ehdoilla sähköverkkoja omistetaan ja mihin verkkoihin tuotanto ja kulutus voidaan liittää. Käytännössä sähkömarkkinalaki määrittää sähköjärjestelmän rakenteen ja toiminnan peruspelisäännöt.

    Yrityksille sähkömarkkinalaki ei ole vain sähkön hintaan tai hankintaan liittyvä kysymys. Laki vaikuttaa suoraan siihen:

    Sähkömarkkinalaki on uudistunut useaan otteeseen. Nykyinen sääntely pohjautuu pääosin vuonna 2013 annettuun sähkömarkkinalakiin (588/2013), jota on täydennetty useilla hallituksen esityksillä. Vuoden 2026 uudistus on tästä kehityksestä poikkeuksellisen laaja.

    Sähkömarkkinalaki 1995 – markkinoiden vapauttamisen perusta

    Vuoden 1995 sähkömarkkinalaki (386/1995) loi pohjan sähkömarkkinoiden vapauttamiselle ja erotti tuotannon, siirron ja myynnin toisistaan. Tämä perusrakenne on edelleen sähkömarkkinalain lähtökohta.

    Sähkömarkkinalaki 2013 – nykyisen sääntelyn runko

    Vuoden 2013 sähkömarkkinalaki (588/2013) määritteli nykyisen verkkoliiketoiminnan sääntelymallin, jossa kantaverkko, jakeluverkko ja liittymisjohdot eroteltiin selkeästi. Näitä määritelmiä on sovellettu sähköverkkojen suunnittelussa ja investoinneissa yli kymmenen vuoden ajan.

    Sähkömarkkinalaki

    Sähkömarkkinalakiuudistus 2026 – mihin muutokset perustuvat

    Uusi sähkömarkkinalaki muodostuu useista lainmuutoksista ja hallituksen esityksistä, jotka on koottu ajantasaiseen sähkömarkkinalakiin. Vuoden 2026 uudistus on poikkeuksellisen laaja ja sillä on vaikutuksia sekä kuluttajiin että yrityksiin.

    Tässä kokonaisuudessa keskitymme erityisesti suurjännitteisiin sähköverkkoihin ja niitä koskevaan sääntelyyn, koska juuri näillä muutoksilla on merkittävin vaikutus suuriin kulutus- ja tuotantohankkeisiin. Valmistelussa on arvioitu kantaverkon ja jakeluverkon roolia, liittymisratkaisuja sekä sitä, miten sääntely ohjaa investointien toteutusta ja ajoitusta.

    Seuraavaksi käymme läpi, mitä sähkömarkkinalaki on muuttanut käytännössä 1.1.2026 alkaen ja miksi uudistus vaikuttaa suoraan yritysten investointipäätöksiin, aikatauluihin ja riskeihin.

    Sähkömarkkinalaki 2026 – mitä on muuttunut käytännössä suurjänniteverkoissa

    Sähkömarkkinalaki 2026 muuttaa erityisesti sitä, miten eri sähköverkon osia määritellään ja miten tuotanto ja kulutus voidaan liittää verkkoon. Kyse ei ole varsinaisesti markkinoihin kohdistuvista muutoksista, vaan sähkömarkkinalain rakenteellisista muutoksista, joilla on suora vaikutus verkkoratkaisuihin ja investointeihin.


    Keskeinen muutos on jakeluverkon, kantaverkon ja liittymisjohtojen välisen rajanvedon täsmentyminen ja osittainen purkaminen. Aiemmin tiukat määritelmät ohjasivat hankkeita usein suoraan raskaisiin ratkaisuihin, joissa kaikki hankkeet suunnittelivat omat liityntäratkaisunsa. Uusi sähkömarkkinalaki mahdollistaa tapauskohtaisemman lähestymistavan ja antaa palloa myös jakeluverkonhaltijoille.


    Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaikki suuret hankkeet eivät enää automaattisesti ohjaudu kantaverkkoon, vaan myös jakeluverkkoyhtiöt voivat tarjota liittymisratkaisuja yli 110 kV jännitetasolla, kun ne ovat teknisesti ja toiminnallisesti perusteltuja. Verkon valinta on aiempaa enemmän harkintaa vaativa päätös, ei oletus.

    Mitä uusi sähkömarkkinalaki mahdollistaa käytännössä

    Jakeluverkon toteuttaminen aiempaa korkeammilla jännitetasoilla

    Teollisuusalue, suuri sähkön tuottaja tai suuri sähkönkulutuskohde voidaan liittää 400 kV jännitteisenä suurjännitteiseen jakeluverkkoon, vaikka vastaava hanke olisi aiemmin edellyttänyt kantaverkkoliityntää. Tämä voi keventää ratkaisua, nopeuttaa toteutusta ja vähentää kokonaiskustannuksia.

    Sähköntuotannon liittymisverkko

    Useampi sähköntuotantolaitos voidaan liittää samaan sähköntuotannon liittymisverkkoon ilman, että toiminta edellyttää sähköverkkolupaa. Tämä mahdollistaa uudenlaisia liiketoimintamalleja ja pienentää tarvetta rakentaa rinnakkaisia voimalinjoja.

    Tuotannon ja kulutuksen yhdistäminen uusilla liityntämalleilla

    Teollinen sähkönkulutus ja sen läheisyyteen rakennettu sähköntuotanto voidaan yhdistää ns. erillisellä linjalla ilman, että kaikki sähkö kulkee kantaverkon tai jakeluverkon kautta, mikä ei aiemmin ollut mahdollista sähkömarkkinalain puitteissa.
    Yrityksille tämä tarkoittaa enemmän mahdollisuuksia, mutta samalla suurempaa vastuuta valitun kokonaisratkaisun teknisestä toimivuudesta pitkällä aikavälillä.

    Sähkömarkkinalaki

    Sähkömarkkinalaki 2026 – mitä riskejä syntyy, jos päätökset tehdään vanhan mallin mukaan

    Uusi sähkömarkkinalaki muuttaa tuttuja ja turvallisia pelisääntöjä erityisesti suurjännitteisen jakeluverkon haltijoille. Toisaalta se avaa heille myös uusia mahdollisuuksia. Suurin riski syntyy silloin, kun muutoksia ei huomioida ja uusi lainsäädäntö yllättää. Asioihin ei olla reagoitu ajoissa ja päätökset tehdään vanhojen oletusten pohjalta.

    Tyypillisiä riskejä ovat:

    Sähkömarkkinalaki tarjoaa nyt enemmän vaihtoehtoja, mutta vastuu oikean ratkaisun valinnasta on aiempaa selvemmin hankkeen toteuttajalla ja paikallisella jakeluverkon haltijalla.

    Sähkömarkkinalaki 2026 – miten muutos vaikuttaa yritysten investointeihin

    Sähkömarkkinalaki 2026 vaikuttaa suoraan siihen, miten ja millä ehdoilla yritykset voivat investoida sähkönkulutukseen, tuotantoon ja kapasiteetin kasvattamiseen. On tärkeää ymmärtää, että tänä päivänä verkkoratkaisu ei ole vain tekninen yksityiskohta, vaan keskeinen osa investoinnin toteutettavuutta. Ja lainsäädännön muutokset tukevat muuttuneita asiakastarpeita erinomaisesti.

    Käytännössä vaikutukset näkyvät erityisesti:

    Uusi sähkömarkkinalaki mahdollistaa aiempaa joustavampia ratkaisuja, mutta samalla se edellyttää, että verkkoratkaisu arvioidaan osana koko investointia. Sähköön liittyvä päätös voi joko tukea kasvua tai muodostua rajoitteeksi vuosiksi eteenpäin.

    Sähkömarkkinalaki 2026 – mitä laki ei kerro yrityksille

    Sähkömarkkinalaki määrittää, mitä on sallittua tehdä, mutta se ei kerro, mikä ratkaisu on yrityksen kannalta järkevin. Uuden sähkömarkkinalain myötä vaihtoehtoja on enemmän, ja juuri siksi pelkkä lakitekstin tulkinta ei riitä päätöksenteon pohjaksi.

    Lakiteksti ei ota kantaa esimerkiksi:

    Lisäksi eri osapuolet tarkastelevat sähkömarkkinalakia omasta näkökulmastaan. Verkonhaltija arvioi asiaa ensisijaisesti verkon toimivuuden ja sääntelyn näkökulmasta, kun taas yrityksen on tarkasteltava päätöstä liiketoiminnan, investointien ja riskien kautta.

    Uuden sähkömarkkinalain ympäristössä onnistunut päätös edellyttää kokonaisnäkemystä, jossa tekniset, taloudelliset ja toiminnalliset vaikutukset arvioidaan yhdessä. Tämä on harvoin mahdollista pelkän lakitekstin tai yksittäisen osapuolen näkemyksen perusteella.

    Sähkömarkkinalaki

    Sähkömarkkinalaki 2026 ja Despron rooli kustannustehokkaissa verkkoratkaisuissa

    Sähkömarkkinalaki 2026 lisää vaihtoehtoja sähköverkkoihin ja liityntöihin liittyvissä ratkaisuissa, mutta samalla se voi kasvattaa riskiä tehdä väärin mitoitettuja tai ajoitettuja investointeja. Lain sallima ratkaisu ei ole aina liiketoiminnallisesti järkevin.

    Sähkömarkkinalaki 2026 mahdollistaa kevyemmät verkkoratkaisut, mutta vain jos päätökset tehdään ilman vanhoja oletuksia.

    Despron rooli on tarkastella sähkömarkkinalakia käytännön hankkeiden näkökulmasta ja varmistaa, että verkkoratkaisut ovat teknisesti toimivia, taloudellisesti perusteltuja ja yrityksen todelliseen tarpeeseen mitoitettuja. Tavoitteena on löytää kustannustehokas ratkaisu, ei mahdollisimman raskas tai kallein toteutus. Despro voi myös tarjota suoraan verkkoratkaisun suunnittelun kilpailukykyiseen hintaan ja toimia koordinaattorina läpi koko verkonrakennuksen elinkaaren.


    Keskeistä on kokonaisuuden hallinta. Despro tarkastelee verkkoratkaisuja ja tarjoaa palveluitaan alusta loppuun:

    Desprolla on erinomaiset suhteet verkonhaltijoihin, ymmärrys sähköverkkoliiketoiminnasta ja kyky löytää hankkeille parhaat mahdolliset ratkaisut uuden lainsäädännön mahdollistamalla tavalla.

    Sähkömarkkinalaki 2026 ei edellytä raskaimpia mahdollisia ratkaisuja. Oikein tulkittuna se mahdollistaa myös kevyemmät ja kustannustehokkaammat toteutukset.

    Sähkömarkkinalaki 2026 – keskeiset huomiot yritysjohdolle

    Sähkömarkkinalaki 2026 muuttaa sähköverkkoihin ja liityntöihin liittyviä pelisääntöjä tavalla, joka vaikuttaa suoraan yritysten investointeihin, aikatauluihin ja kustannuksiin. Muutos ei koske vain yhtä yksityiskohtaa, vaan koko tapaa, jolla verkkoratkaisuja voidaan suunnitella ja toteuttaa.

    Keskeistä yritysjohdon näkökulmasta on ymmärtää, että:

    Sähkömarkkinalaki 2026 ei edellytä raskaimpia tai kalleimpia ratkaisuja, mutta se edellyttää aiempaa parempaa kokonaisymmärrystä. Yrityksille, joilla on merkittäviä sähkönkulutus- tai tuotantohankkeita, oikea tulkinta voi tarkoittaa eroa kustannustehokkaan toteutuksen ja tarpeettomien investointien välillä.

    Verkkoyhtiöiltä odotetaan nyt paljon proaktiivisempaa toimintaa myös suurjännitteisen jakeluverkon osalta. Despron asiantuntijat pystyvät tukemaan liiketoimintaanne myös pidemmän tähtäimen verkkosuunnittelussa, uusissa sopimusehdoissa ja liittymisratkaisuissa sekä esimerkiksi hinnoittelumenetelmien kehittämisessä.

    Onni Härmä
    OTA YHTEYTTÄ

    Miten voin auttaa sinua?

    Onni Härmällä on laaja näkemys ja kokemus alalta. Hän pystyy koostamaan asiakaskohtaisen palvelun aina tarpeen mukaan.

    Ympäristö- ja luontoselvitykset hankekehityksen ytimessä

    Hankkeiden suunnittelukelpoisuus, lupaprosessien sujuvuus ja tekninen toteutettavuus edellyttävät varhaisessa vaiheessa ja laadukkaasti tehtyjä ympäristö- ja luontoselvityksiä. Selvitykset muodostavat kattavan tietopohjan, jonka varaan voidaan arvioida investoinnin vaikutuksia, rakentamisen reunaehtoja sekä vastaavat lainsäädännön vaatimuksia. Tämä koskee erityisesti uusiutuvan energian hankkeita, voimajohtoja, maakaapelointeja, teollisuuslaitoksia ja muuta raskasta infrastruktuuria.

    Toteutettavuusselvitykset osana hankekehitystä

    Toteutettavuusselvitykset kokoavat yhteen ympäristöön, maankäyttöön, luontoarvoihin ja tekniseen suunnitteluun liittyvät lähtötiedot. Ne ohjaavat muun muassa reittivalintoja, aluerajauksia, investointilaskelmia ja riskienhallintaa. Varhainen tieto esimerkiksi suojelluista lajeista, pohjavesialueista tai rakentamista rajoittavista elinympäristöistä mahdollistaa sujuvan hankesuunnittelun, joka on sekä teknisesti että ympäristön kannalta tarkoituksenmukaista.

    Laadukas toteutettavuusanalyysi vähentää suunnittelun epävarmuuksia ja sujuvoittaa hankkeen aikataulua.

    Mikä on yleisin väärinkäsitys luontoselvityksistä, jonka kohtaat hankkeissa?

    "Yleisin väärinkäsitys tai oikeastaan haaste on ollut, että luontoselvitys-termin alle mahtuu laaja kattaus useita erilaisia luontoselvitystyyppejä. Mikäli on tullut hankkeelle vaatimuksena tehdä luontoselvitys, tämä on saatettu tulkita yksinään riittäväksi selvitykseksi hankkeelle. Myöhemmässä vaiheessa, esimerkiksi luvituksen yhteydessä voikin tulla täydennyksenä, että hankkeelle pitäisi laatia vielä linnustoon tai liito-oravaan kohdistuvat selvitykset. Tällaiset täydennyksenä tehtävät selvitykset voivat aiheuttaa hankkeelle merkittäviäkin viivästyksiä, mikäli ajankohta ei ole oikea selvitystyypin toteuttamiselle."

    Julia Lineri

    Despron ympäristöpäällikkö­palvelu – kokonaisvaltainen ympäristötuki läpi projektin

    Despron ympäristöpäällikköpalvelu tarjoaa kattavaa asiantuntija-apua ympäristövaatimusten täyttämiseen sekä monimuotoisuuden ja kestävän kehityksen edistämiseen. Palvelu sisältää sekä strategista että operatiivista tukea: ympäristöjohtamisen, ympäristöjärjestelmien käyttöönoton, selvitysten koordinoinnin ja raportoinnin. Ympäristöpäällikkö toimii jatkuvana kommunikoijana ja koordinoijana eri sidosryhmien välillä. Ympäristöpäällikkö voi toteuttaa muun muassa kokonaisen hankkeen luvituksen alusta loppuun toimien teknisen suunnittelun tukena. Ympäristöpäällikkö huolehtii, että hankkeelle toteutetaan asianmukaiset selvitykset, mahdolliset lupadokumentit ja viranomaismenettelyt.  

    Julia Lineri

    Mikä innostaa sinua työssäsi ympäristö- ja luontoselvitysten parissa?

    Minua innostaa suuresti se, että saan tehdä minulle merkityksellistä työtä ympäristöasioiden parissa. Saan todella paljon motivaatiota työhöni, kun saan olla konkreettisesti asiakkaiden tukena ympäristöasioiden sujuvassa huomioimisessa. Se on asiakkaalle, hankkeen etenemiselle ja sidosryhmille paras tilanne, kun ympäristöasiat otetaan asianmukaisesti huomioon läpi hankkeen elinkaaren. Omalla työlläni pystyn mahdollistamaan hankkeiden asianmukaisen toteutumisen, mutta myös tekemään töitä luonnon monimuotoisuuden hyväksi.

    Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) -menettely

    YVA-menettely on Suomessa vakiintunut keino arvioida merkittävien hankkeiden ympäristövaikutuksia. Menettelyssä tunnistetaan sekä välittömät että kumulatiiviset vaikutukset, ja se tuottaa viranomaisille ja sidosryhmille läpinäkyvän kokonaiskuvan hankkeesta.

    Keskeisiä vaiheita YVA-prosessissa ovat:

    Ympäristö- ja luontoselvitykset toimivat YVA-menettelyn tietorunkona, ja niiden laatu vaikuttaa siihen, kuinka hyvin menettely etenee ja miten sujuvasti lupavaiheeseen päästään.

    Lisäksi teemme YVA-tarvearviointeja, joissa selvitetään, onko hanke YVA-menettelyn piirissä vai ei. Tarvearviointi perustuu hankkeen kokoon, luonteeseen ja vaikutusten merkittävyyteen.

    Mitä tykkäätte tehdä yhdessä Elviksen kanssa vapaa-ajalla?

    "Me tykätään vapaa-ajallakin nauttia luonnosta, ja sille onkin tällä hetkellä tosi hyvä mahdollisuus, kun uusi asuinalueemme sijaitsee luonnon helmassa. Elvis rakastaa yli kaiken, kun saa metsässä samoilla ja haistella ympärilleen. Ulkoilun lisäksi tykkäämme ottaa myös rennosti kotisohvalla löhöillen. Elvis saattaa tuhista vieressä, kun luen esimerkiksi kirjoja tai katselen televisiota. "

    Julia Lineri

    Ympäristö- ja vesilupamenettely

    Ympäristö- ja vesiluvat edellyttävät huolellisesti dokumentoituja ja perusteltuja selvityksiä hankkeen vaikutuksista. Laadimme ympäristölupahakemuksia sekä vesilain mukaisia lupahakemuksia hankkeisiin, jotka vaikuttavat esimerkiksi vesistöihin, pohjavesiin, maaperään tai lähiympäristöön. Huolellisesti tuotetut lupahakemusdokumentit ja vaikutusarviot tukevat viranomaispäätöksentekoa ja nopeuttavat lupaprosessien etenemistä. Lupa tarvitaan kaikille toiminnoille, joista voi aiheutua ympäristön pilaantumisen vaaraa, kuten:

    Keskeiset tiedot lupamenettelyssä

    Luvan myöntäminen edellyttää, että hankkeen ympäristövaikutukset on selvitetty riittävän tarkasti ja että vaikutusten hallinta voidaan osoittaa luotettavasti.

    Ympäristölupien lisäksi laadimme lupahakemuksia myös vesilain (587/2011) mukaisiin vesilupamenettelyihin. Vesilupa tarvitaan esimerkiksi hankkeissa, jotka muuttavat vesistöjä, pohjavesiolosuhteita tai veden laatua.

    Vesilupamenettelyssä arvioidaan hankkeen vaikutukset vesiekosysteemeihin, veden laatuun ja vesien käyttöön sekä varmistetaan, että toimenpiteet ovat lainmukaisia ja kestävän käytön periaatteiden mukaisia.

    Hyvin laaditut ympäristö- ja luontoselvitykset nopeuttavat ympäristö- ja vesilupaprosessia ja tukevat viranomaisten päätöksentekoa.

    Toimintojen luvanvaraisuus perustuu ympäristönsuojelulakiin (YSL 527/2014) ja sen nojalla annettuun ympäristönsuojelu­asetukseen (YSA 713/2014). Lue lisää Finlexistä:

    Monipuoliset luontoselvitykset

    Luontoselvitykset ovat olennainen osa sekä YVA-menettelyä että muita viranomaisprosesseja. Ne sisältävät muun muassa:

    Selvitykset ohjaavat suunnittelua maastohavaintojen, asiantuntija-arvioiden ja säädösten perusteella. Hankkeiden kannalta kriittistä on luontoselvitysten oikea-aikainen ajoitus, sillä monet selvitykset voidaan tehdä vain tiettyinä vuodenaikoina.

    Muut ympäristö­selvitykset ja asiantuntijalausunnot

    Ympäristö- ja luontoselvitysten lisäksi hankkeissa tarvitaan usein muita selvityksiä ja asiantuntija-arviointeja, jotka tukevat kokonaisvaltaista vaikutusten arviointia ja lupaprosesseja. Näitä voivat olla esimerkiksi maisemaselvitys, vesistöselvitykset ja ojitusilmoitukset. Asiantuntijalausunnoiksi voi lukeutua muun muassa luontoarvoihin, riskianalyyseihin, vaikutusten merkittävyyteen ja lupamenettelyihin liittyvät lausunnot.


    Näiden selvitysten ja lausuntojen laajuus ja tarve riippuvat hankkeen luonteesta, sijainnista ja viranomaisvaatimuksista. Hyvin toteutetut selvitykset ja lausunnot täydentävät suunnittelua ja sujuvaa lupamenettelyä.

    Julia Lineri

    Uutta osaamista Desprolle – Julia ja Elvis

    Despron ympäristö- ja luontoselvitysten palvelut vahvistuvat Julia Linerin myötä, jonka ekologinen ja tekninen osaaminen sekä kenttätyökokemus tuovat hankkeisiin laadukasta ja kattavaa ympäristöpuolen hallintaa. Julia tekee selvitykset modernilla otteella ja tehokkailla menetelmillä, jotka soveltuvat erityisesti muun muassa energiaverkon reittisuunnitteluun ja teollisuuden ympäristövaikutusten arviointiin.

    Julian työparina voidaan nähdä jatkossa Elvis, jota koulutetaan liito-oravien tunnistukseen. Tavoitteena on yhdistää biologinen asiantuntemus ja innovatiivinen tiedonkeruu, mikä nopeuttaa maastotyötä ja lisää havaintojen tarkkuutta.

    Onko hankesuunnitelmasi ympäristöselvityksiä vailla valmis? Varaa maksuton konsultaatio!

    Usein kysyttyä luontoselvityksistä

    Julia Lineri
    OTA YHTEYTTÄ

    Miten voin auttaa sinua?

    Julia Linerillä on laaja näkemys ja kokemus alalta. Hän pystyy koostamaan asiakaskohtaisen palvelun aina tarpeen mukaan.

    Kirjoittaja: Mikko Pensas

    Sähköverkon puuston käsittely

    Puuston käsittely on sähköverkon toiminnan kannalta tärkeässä roolissa nyt ja tulevaisuudessa, erityisesti alueilla joissa jakeluverkkojen maakaapelointiaste on matala. Eri jännitetasoilla tapahtuvia sähkönjakelun häiriöitä voidaan ehkäistä ennakoivalla ja oikea-aikaisella kasvuston hallinnalla. Jos ilmajohtoalueita ei hoideta säännöllisesti, syntyy ylimääräisiä sähköjakelun keskeytyksiä ja niiden vaikutukset korostuvat. Sähköverkon kasvustokäsittelyt ovat yksi tehokkaimmista tavoista vahvistaa verkon toimintavarmuutta sekä ehkäistä myrskyjen, lumen ja muiden luonnonilmiöiden aiheuttamia häiriöitä.

    Uusiutuvan energian tuotannon kasvu ja tavoitteet lisätä sähkön omavaraisuutta luovat jatkuvaa tarvetta sähköverkon rakentamiselle. Tämä näkyy uusina johtoalueina sekä tarpeina hallita kasvustoa uusilla verkko-osuuksilla. Kun puuston käsittely suunnitellaan oikein ja ajoissa, säästetään aikaa, kustannuksia ja vältetään turhat sähkönjakelun keskeytykset.

    Sinua saattaa kiinnostaa Fingridin kantaverkon kehittämis­suunnitelma 2026–2035. Lue alta!

    Puustokäsittely­hankkeiden vuosikello tilaajalle

    Heinäkuusta joulukuuhun tilataan ja suunnitellaan tulevan vuoden puuston käsittelyt, kuten raivausalueet, resurssit ja luvitukset. Tammi–helmikuussa tehdään tarkempi suunnittelu, kartoitukset ja riskialueiden tunnistus. Helmikuusta joulukuuhun toteutetaan puuston käsittely, joka sisältää raivaukset, vierimetsähoidon, helikopterisahaukset ja yksittäiset kunnossapitotoimet. Tammikuusta joulukuuhun jatketaan seurantaa, raportointia ja seuraavan kauden suunnittelua.

    Tilausvaihe kannattaa aloittaa heinäkuussa, jolloin urakoitsijoiden resurssit ovat vielä varattavissa ja maanomistajatiedotus sekä luvitus voidaan tehdä hyvissä ajoin ennen varsinaista työvaihetta.

    puustonkäsittely

    Ennakoiva kunnossapito säästää kustannuksia

    Ennakoiva kunnossapito pienentää häiriöitä ja nopeuttaa vikatilanteiden korjausta. Se vähentää myrsky- ja lumikuormavikoja, helpottaa viranomaisyhteistyötä ja lupaprosesseja sekä parantaa turvallisuutta ja maastotyön tehokkuutta. Kun sähköverkon kunnossapito perustuu pitkän aikavälin suunnitelmaan ja toimenpiteet tehdään oikea-aikaisesti, vältetään kalliit kiireurakat ja asiakkaille kohdistuvat sähkökatkot.

    Puuston käsittelyn vaiheet sähköverkon kunnossapidossa

    Huolellinen puuston käsittelyn dokumentointi on keskeinen osa sähköverkon kunnossapitoa ja viranomaisvaatimusten täyttämistä. Tutustu Despron sähköverkon dokumentointipalveluihin ja varmista, että verkon tiedot pysyvät ajan tasalla koko elinkaaren ajan

    Mitä hyötyä sähköverkon puuston käsittelyn oikea-aikaisuudesta on?

    Oikea-aikainen käsittely mahdollistaa töiden hyvän suunnittelun ja sujuvan toteutuksen. Se estää turhat työnaikaiset suorituskatkot ja tuo kustannussäästöjä niin suunnittelussa, toteutuksessa kuin työmaavalvonnassa. Samalla se ehkäisee ylimääräisiä reklamaatioita ja vähentää erikoislupien tarvetta.

    Tehosta puustonhallintaa Despron kanssa

    Jos haluat varmistaa sähköverkon ennakoivan kunnossapidon, minimoida häiriöt ja optimoida kokonaiskustannukset, Despro tarjoaa täyden palveluketjun puuston käsittelyyn.

    Ota yhteyttä, niin rakennetaan sinulle kustannustehokas ja riskit minimoiva vuosikello. Despro varmistaa, että verkko pysyy toimintavarmana, dokumentointi on kunnossa ja työ toteutetaan laadukkaasti, kustannustehokkaasti ja turvallisesti.

    Usein kysyttyä sähköverkon kunnossapidosta ja puuston käsittelystä

    Mikko pensas
    OTA YHTEYTTÄ

    Miten voin auttaa sinua?

    Mikko Pensaalla on laaja näkemys ja kokemus alalta. Hän pystyy koostamaan asiakaskohtaisen palvelun aina tarpeen mukaan.

    ASIAKASPALAUTE - MEISTÄ - REFERENSSI

    Aurinkopuiston verkkoliitynnän suunnittelu

    4/2024 - 7/2025, IBV Suomi

    IBV Suomi kehittää uusiutuvan energian hankkeita Suomessa osana kansainvälistä Iberdrola-konsernia, joka on yksi maailman suurimmista energiayhtiöistä. Yhtiön tavoitteena on vauhdittaa puhtaan energian tuotantoa ja rakentaa kestävää energiainfraa myös Suomessa.

    Aurinkovainion aurinkopuiston kehityksessä tarvittiin asiantuntevaa kumppania varmistamaan voimalan liittyminen verkkoon. Despro suunnitteli IBV Suomelle sähköaseman ja johtovarsiliitynnän, jotka muodostavat perustan aurinkopuiston liittämiselle sähköverkkoon.

    “Yhteistyö sujui hienosti, Despron tiimi on osaava ja vei hankkeen eteenpäin suunnitellusti.”

    anna eriksson

    Kokonaisvaltainen ja sujuva suunnitteluprosessi

    Despron tiimi valitsi sähköaseman paikan, laati hankekuvauksen ja tekniset määrittelyt sekä suunnitteli alustavat ratkaisut muun muassa maanrakennukseen, perustuksiin, maadoituksiin ja tietoliikenteeseen. Projektin aikana suunnittelua vietiin eteenpäin johdonmukaisesti ja avoimella viestinnällä, jotta asiakkaalla oli aina selkeä kuva etenemisestä. Tämä varmisti, että lopputuloksena syntyi rakennuttamiseen soveltuvat suunnitelmat, jotka tukevat hankkeen sujuvaa jatkoa.

    DESPRO - PALVELUT - ASIAKKAILLE

    Haluatko sujuvaa sähköasemien suunnittelua ja toteutusta?

    Despro tarjoaa kokonaisvaltaista asiantuntemusta sähköasemien ja verkkoliityntöjen suunnittelussa. Suunnittelemme ratkaisut, jotka tukevat uusiutuvan energian hankkeiden sujuvaa etenemistä ja varmistavat luotettavan liitynnän sähköverkkoon.

    Kaapeliverkon mittaukset
    OTA YHTEYTTÄ

    Miten voin auttaa sinua?

    Pasi Kivistöllä on laaja näkemys ja kokemus alalta. Hän pystyy koostamaan asiakaskohtaisen palvelun aina tarpeen mukaan.

    Scroll to Top