Blogi

Sähköverkkoyhtiön hankintojen sudenkuopat 

– ja näin vältät ne

Hankintateorian neliskulmaista palikkaa tungetaan sähköverkkoyhtiön pyöreään reikään

Hankintateoriat muistuttavat usein siitä, että kilpailuttamalla saavutat kustannussäätöjä. Mutta kääk, alueellasi onkin potentiaalisia toimittajia vain yksi tai kaksi tai erikoisosaamista vaativassa tehtäväkentässä ei löydy lainkaan paikallisia toimijoita.

Ajattele siis perinteinen tilaaja-toimittajamalli uusiksi: millainen hankintakokonaisuus voisi lisätä kilpailua? Vai kannattaisiko pidempiaikainen kumppanuus, jossa olisi myös tilaa kehittyä? Ehkä kumppanin kanssa selvittäisiin niin myötä- kuin vastamäessä, globaalin markkinatilanteen turbulenssissäkin?

Sähköverkkoyhtiöllä ei ole hankintaperiaatteita

Hankintatoimi on yritystä varten, joten senkin pohjimmainen tarkoitus on tukea yrityksen strategiaa. Tai sitten ei, jos ei ole tullut miettineeksi, kuinka hankinnoilla voi tukea juuri Sinun yrityksesi tai organisaatiosi tavoitteita. Pidemmän tähtäimen hankintatoimintasuunnitelmien, mukaan lukien hankintakokonaisuuksien suunnittelu ja toimittajakentän tuntemus, tulee kulkea käsi kädessä yrityksen strategian kanssa.

Hankintaperiaatteet tehostavat toimintaa, kun hankintoja tehdään samoilla mallipohjilla ja periaatteilla koko organisaatiossa. Ne selkeyttävät hankintoja tekevien ihmisten vastuita sekä varmistavat hankintojen laatutasoa. Hankintasopimuksilla hallitaan teknologisia ja taloudellisia riskejä sekä maineriskejä. Mieti yrityksesi ja eri hankintakategorioiden osalta, miten varmistat sopimusten teknisen ja taloudellisen suorituskyvyn vaatimusten toteutumisen sekä toimitusketjun vastuullisuuden. Näistä luodut yhteiset periaatteet, toimintamallit ja mallipohjat tehostavat toimintaa ja varmistavat hankintasopimusten laatutasoa. Ja ostajaparan ei tarvitse miettiä joka kerta, mitä unohti tilaukselta ja harmitella itsekseen, kun taas meni pieleen.

Voit kutsua hankintaperiaatteita myös hankintastrategiaksi tai ihan miksi tykkäät, mutta tärkeintä on, että mietit ne ja kirjoitat ne ylös. Lisäksi varmista, että yrityksesi johto hyväksyy periaatteet ja vahvistaa ne strategian mukaisiksi. Tämän jälkeen ohjaa, seuraa ja mittaa toimintaa siten, että ne tulevat osaksi yrityksesi jokapäiväistä toimintaa.

Julkista hankintaa tehdään harvoin, jolloin itse hankinta unohtuu

Julkisen hankinnan pelko saattaa johtaa siihen, että kieli keskellä suuta vedetään julkisen hankinnan prosessi läpi ilman valituksia mutta itse asia unohtuu. Julkista hankintaa ei tehdä markkinaoikeutta eikä Hilma-tätiä varten, vaan lopulta, yritystäsi palvelevaa hankintasopimusta varten. Uskalla miettiä järkevä hankinta ensin, ja sen jälkeen, miten julkinen hankintaprosessi toteutetaan. Apua hankintaprosessiin tarjoavat monet julkisen hankinnan osaajat.

Despron avulla ylös sudenkuopasta

Despro auttaa sähköverkkoyhtiöitä välttämään sudenkuoppia hankinnoissaan, oli kyseessä sitten julkinen tai ei-julkinen hankintaprosessi, hankintojen tehostaminen, mallipohjien laatiminen tai halu miettiä hankintoja uudesta näkökulmasta.

Riitta Juutilainen – hankinta-asiantuntija