Antti Savolainen

5 vuotta nuori Despro

1.11.2020 tuli täyteen 5 vuotta siitä, kun perustimme intohimoisten insinöörien kesken Despron. Nyt on hyvä hetki katsoa hieman taaksepäin, kerrata kokemuksia ja eri vaiheita matkalla. Tarinamme rytmittyy neljään eri kehitysjaksoon, jotka kuvaavat hyvin kasvamista ja kypsymistämme.

1. Jakso: Hyppy tuntemattomaan

Meitä oli alussa 7 innokasta, jotka hyppäsivät tuntemattomaan. Muilla oli kova tekninen osaaminen ja halu viedä sähköverkon suunnittelua eteenpäin. Itse päätin alusta lähtien keskittyä yrityksen kehittämiseen ja juoksevien asioiden hoitamiseen. Kaikilla oli kova halu kokea jotain uutta ja uudistaa työnteon tapaa sekä työilmapiiriä. Tavoitteet olivat korkealla, mutta alku vaatimaton. Pari ensimmäistä viikkoa teimme töitä kotoa, sitten saimme pienet toimistotilat Tampereelta ja Hämeenlinnasta. Kalusteet saimme lahjoituksina tai ostimme käytettyinä. Henki oli kuitenkin vahva, ja sitä vahvistettiin heti muutaman viikon toiminnan jälkeen pikkujouluissa.

Yritys kasvoi nopeasti ja kesällä 2016 vain puolen vuoden toiminnan jälkeen desprolaisia oli jo 15 henkeä. Asiakkaat luottivat meihin ja tilauskirjat täyttyivät. Työt saatiin hoidettua, vaikka liki mahdottomat projektiaikataulut ja uusien henkilöiden osaamishaasteet loivat kovaa painetta organisaatioon. Kokonaisuutena kaikki sujui niin hyvin kuin vain alkavassa yrityksessä on mahdollista.

Sitten heinäkuussa 2016 iski ensimmäinen kriisi. Olin ajatellut pitää viikon kesälomaa mökillä perheen kanssa. Heinäkuun loppu ja palkanmaksupäivä lähestyivät. Oli vain pieni ongelma: asiakkaiden maksuja oli myöhässä 150 000 € edestä. Tilin saldo näytti lähes nollaa ja palkat piti maksaa viikon lopussa. Ei auttanut kuin ottaa puhelin käteen, soitella asiakkaat läpi ja selittää miksi olisi elintärkeää saada maksut kuitattua pikaisesti. Lopulta asia hoitui: oma palkka jäi rästiin ja säästötililtä oli lainattava vielä 7000 € työntekijöiden palkkoihin. Kokemuksesta opittua: kassa on pidettävä aina kunnossa ja alkavalla yrittäjällä ei ole lomaa.

2. Jakso: Rohkean kasvun huumaa

Alkuperäinen tavoite oli ollut kasvaa 20-30 hengen insinööritoimistoksi. Aikaa siihen arvioin kuluvan 3-5 vuotta. Piti oikein tarkistaa: puolentoista vuoden toiminnan jälkeen kesällä 2017 meitä desprolaisia oli jo 35 henkeä! Koska alalla oli työvoimapulaa, osaavan henkilöstön löytäminen oli kiven alla. Itse käytin puolet työajasta sopivien henkilöiden ja rekrytointikanavien löytämiseen. Henkilöt löytyivät melkein poikkeuksetta joko Desprolla työskentelevien kontakteilla tai sitten oli koulutettava uusia.

Pidimme tiiviisti koko yrityksen yhteisiä kehityspäiviä, joissa kehitimme yhteisiä toimintatapoja ja haimme suuntaa sekä rakensimme yhteishenkeä. Nämä yhteiset tilaisuudet olivat valtavan hienoja kokemuksia ja niistä syntyi se voima, joka piti kasvavan yrityksen koossa. Erityisesti perinteiset maaliskuun kehityspäivät Sappeella tai Himoksella ovat muodostuneet monella tapaa legendaarisiksi: palkitsemiset, ihmisten kohtaamiset, ryhmätyöt, businessteatteri, porealtaat, kuvausryhmä, keikat Himos-areenalla, mökkibileet.

Välillä kasvun huumassa into saattoi läikkyä ajoittain hieman yli: eräs innokas desprolainen kysyi joka aamu, että montakos meitä on jo tänään? Sitten asiakkaalle soittaessaan pisti lukuun vielä 5 lisää! Itse tunsin oloni hieman kiusaantuneeksi, kun juuri tämän nopean kasvun johdosta alkoi asiakkailta ja organisaatiosta tihkua viestejä laatuongelmista.

3. Jakso: Aikuistuminen

Villin nuoruuden jälkeen Despro on kehittynyt pikkuhiljaa kohti aikuisuutta. Tässä tapauksessa aikuisuuden määrittää kolme tekijää: 1) organisaatio ja vastuut, 2) toimintatavat ja prosessit 3) kypsempi kulttuuri.

Yritys tarvitsee organisaation viimeistään 30 henkilön kokoluokassa. Siihen asti on mahdollista elää enemmän tai vähemmän heimona, kaikki tuntevat toisensa. Despron tapauksessa organisaatiota on kehitetty jo useamman vuoden ajan organisaatiorakennetta muokkaamalla, johtamistaitojen kouluttamisella ja erikoistuneiden tukiresurssien kuten henkilöstö- tai myynnin ammattilaisten rekrytoinneilla. Ihmisten on annettu kokeilla melko rohkeasti eri rooleissa toimimista. Kasvavassa yrityksessä muutostahti on hurja ja esimiesrooleissa toimiminen vaatii erityistä kykyä sietää epävarmuutta ja toimia luoden selkeyttä jatkuvien muutosten keskellä. Toisaalta se tarjoaa ainutlaatuisia kehitystilaisuuksia kyvykkäille ja halukkaille. Johtamisvalmiuksia pyritään edelleen kehittämään mm. laajalla esimiesten ja projektipäälliköiden johtamiskoulutuksella.

Yrityskulttuuri on vahvuutemme! Keskeisenä ajatuksena jo perustamisvaiheessa oli luoda moderni, luottamukseen ja vastuuseen perustuva kulttuuri, jossa jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä ja yrityksen toimintaan. Käyttöön on vakiintunut tavanomaisista stereotypioista poikkeava ja jopa huomiota herättävä ”intohimoiset insinöörit”. Minusta se kuvaa hienosti meitä ihmisinä ja yrityskulttuuriamme. Yrityskulttuurin kypsyminen tarkoittaa mielestäni sitä, että meille on kasvanut ja valikoitunut joukkue niitä ihmisiä, jotka haluavat ja pystyvät kantamaan omalta osaltaan vastuuta ja jotka suhtautuvat työhönsä terveellä uteliaisuudella, ammattiylpeyttä tuntien, joskus jopa intohimoisesti! Yrityskulttuuri on sopivasti kypsynyt: intoa on edelleen kovasti, mutta taidon tuoma kova rutiinitaso ja harkinta tasapainottavat tilannetta.

4. Jakso: Vakaalta pohjalta kohti seuraavaa kokoluokkaa

Tässä kohtaa tunnen suurta ylpeyttä saavutuksistamme tämän viiden vuoden aikana. Tulokset kasvun osalta ja taloudellisten mittarien kautta tarkasteltuna ovat olleet huikeita. Meidät palkittiin mm. viime vuonna Kauppalehden Kasvajat -kiertueella Pirkanmaan 3. nopeimpana kasvuyrityksenä! Vielä enemmän olen ylpeä osaamisesta, laatutasosta ja asiakastyytyväisyydestä. Viimeisen kahden vuoden aikana olemme tehneet huikeita parannuksia, jotka todella näkyvät asiakaspalautteessa.

Osaamisemme on monipuolistunut ja syventynyt. Sähköverkoissa olemme systemaattisesti rakentaneet osaamistamme kattamaan koko verkon keski- ja pienjänniteverkkoista voimajohtoihin ja sähköasemiin. Tietoliikenneosaamisemme on laajentunut kiinteän verkon lisäksi kattamaan mobiiliverkon palvelutarpeet. Hallitsemme yhteisrakentamiskohteissa niin sähkön, tietoliikenteen kuin katuvalaistuksen. Pystymme tarjoamaan kattavat palvelut uusiutuvan energian hankkeisiin. Osaamisen laaja-alaisuuden lisäksi on paljon erikois- ja syväosaamista, esimerkiksi maadoituksiin tai laitetiloihin liittyen.

Laadun kehittämiseen on panostettu valtavan paljon aikaa ja rahaakin. Suurin yksittäinen tekijä on projektinhallinnan osaamisen kehittyminen. Projektien budjetointi, aikataulutus sekä asiakasviestintä ja johtamiskäytännöt ovat askel askeleelta kehittyneet. Projektinhallinnan lisäksi on kuvattu toimintaa ja prosesseja sekä auditoitu niiden noudattamista. Laatutyön keskiössä on ollut tinkimätön periaate: toiminnan käytännössä pitää vastata kuvausta. Ei pidä kuvata sellaisia toimintamalleja, joita ei pystytä noudattamaan.

Asiakastyytyväisyys on parantunut huikeasti keskitasolta erinomaiseksi. Saan sähköpostiini viikoittain positiivisia asiakasarvioita. Teemme työmme ammattitaidolla ja viestimme asiakkaille sujuvasti. Se, että pystymme usein ylittämään asiakkaan meille asettamat odotukset, auttaa meitä rakentamaan pitkäaikaisia asiakassuhteita ja luo kilpailuetua muihin toimijoihin verrattuna.

Tähän pitkäjänteiseen kehitystyöhön ja lujaan pohjaan on hyvä tukeutua, kun seuraavan kolmen vuoden aikana tuplaamme liikevaihtomme ja kasvamme 10:n miljoonan euron liikevaihtoluokkaan. Intohimoinen asenne toiminnan kehittämiseen, sitoutunut henkilöstö ja systemaattinen työskentely johtavat aina vain parempaan toiminnan laatuun ja asiakastyytyväisyyteen. Kasvu tulee vain ja ainoastaan tekemällä työmme hyvin asiakkaille ja rohkeasti suuntaamalla uuteen.

Kiitollisuutta tuntien ja intohimolla eteenpäin!